ETUSIVU

KALLIOT

MATKAT

GALLERIA

YHDISTYS


 

 


Toimintakertomus 2006

Yleistä

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää urheilukiipeilyharrastusta ensisijaisesti yhdistyksen käyttöön uskotulla alueella – Huuhkajavuorella ja Haukkakalliolla – Ruotsinpyhtään kunnassa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tekee vapaaehtoistyötä edellä mainittujen kiipeilykohteiden kunnostamisessa ja ylläpitämisessä.

Huuhkajavuoren reitit avattu

Huuhkajavuorelle tehtiin v.2006 useita uusia reittejä ja muutamaan vanhaan reittiin lisättiin varmistuspultteja. Tällähetkellä alueella on yhteensä 17 reittiä, joista useimmat on varmistettu pulteilla. Kaikilla reiteillä on laskeutumisankkuri.
Vanhan hiihtohissin huoltotien yhteyteen tehtiin parkkipaikka ja kääntöpiste, johon saatiin kunnalta hiekkakuorma. Samalla tehtiin hiekkapohja lähestymispolulle. Alue siivottiin niin keväällä kuin syksylläkin. Tupakantumppeja varten on laitettu tuhkakuppi. Keskikesän kuivana aikana asetettiin turvallisuussyistä kallioalueelle tupakointikielto, josta ilmoitettiin yhdistyksen kotisivuilla.


Haukkakallion kunnostaminen lähti ripeästi liikkeelle

Haukkakallion ensimmäisellä Kultajuova - sektorilla saatiin suurin osa reiteistä valmiiksi ja varmistuspultit asennettua. Kanjoni- ja Kivikausi- sektorien reittien teko on edennyt jo pitkälle. Reittejä on tällähetkellä valmiina n. 25 ja uusia projekteja on varattu n. 20.
Kivikausi - sektorilla pidettiin syksyllä talkoot, jolloin pusikkoa ja oksia siivottiin sekä asennettiin yläankkureita.


Muuta

Yhdistyksen nettisivuilla on päivitetyt ajo-ohjeet, reittikartat ja muuta kiipeilyyn liittyvää tietoa.


PJ. Markus Nyman