ETUSIVU

KALLIOT

MATKAT

GALLERIA

YHDISTYS


 

 


Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Huuhkajavuoren ylläpito

Huuhkajavuoren reitit ovat pääsääntöisesti tehty. Vuoden 2006 aikana tehdyt uudet reitit ja vanhojen reittien muutokset on päivitetty uuteen Topoon. Huuhkajavuoren kohdalla on reittien teon osalta vastedes ennemminkin kyse ylläpidosta kuin kehittämisestä. Tämä koskee sekä parkkipaikan mahdollisia routa- ym. vaurioita, lähestymispolkuja sekä reittien tavanomaista kevätpuhdistusta.

Haukkakallion kehittäminen jatkuu

Tulemme asentamaan lisää laskeutumisankkureita jo puhditetuille valmiille reiteille ja kannustamme reitintekijöitä tekemään jo varaamansa reitti – projektit loppuun.
Kehittämisen pääkohteet ovat tänä vuonna Terassi-, Muuri- ja Kivikausi -sektorit. Aktiivisella tiedottamisella pyrimme saamaan mukaan lisää tekijöitä. Raivaamista, puhdistusta, pultitusta ja muuta puuhaa riittää kyllä isommallekin tekijäjoukolle.
Olemme pyytäneet Ruotsinpyhtään kuntaa asentamaan Haukkakallion alueelle puuseen (vastaava kuin Kukuljärven ja Särkijärven rannalla) niin kiipeiliöden, kuin myös patikoijien käyttöön. Anomuksemme käsitellään kunnassa tämän kevään aikana.



PJ. Markus Nyman